14.2.2016

Cooperin testissä ja hemoglobiinimittauksessa

Ennen valmennuksen aloittamista oli vuorossa vielä Cooperin testi sekä maksimaalisen nopeuden testi (20 metrin juoksu lentävällä lähdöllä) ja vauhditon 5-loikka.

5-loikasta sain tulokseksi 10,48. Ei mitään käsitystä, onko se hyvä vai huono, koska missään ei oikein taida olla "viitearvoja" aikuisille. Googlailemalla löysin kyllä ilmeisesti jotkin lentopalloilijoille kehitetyt viitearvot, joiden mukaan tulokseni on ala-arvoinen. Haluan kuitenkin uskoa, että 10,48 ei ole tavalliselle kuntoilijalle ihan niin umpisurkea tulos. :D No, 20 metrin juoksun tulokseni 3,22 luultavasti kyllä on kohtuu kaukana erinomaisesta, en ole ikinä ollut nopea. Mutta ei se mitään, kaikessa ei voi olla hyvä ja kestävyyttähän tässä ollaan kehittämässä.

Cooperista sen sijaan odotin saavani itselleni hyvän tuloksen, eli suunnilleen sen verran ja mielellään tietysti vähän enemmän kuin aikaisemmista Cooper-juoksuistani (1,5 ja 2,5 vuotta sitten molemmilla kerroilla noin 2500 m). Tällä kertaa pääsin juoksenaan tuon 12 minuutin testin sisällä hallissa, 200 metrin radalla. Mutta se meni ihan surkeasti. Vai miltä muka kuulostaa 2268 m?

2268 m on kyllä juuri ja juuri "hyvä" Cooperin testin tulostaulukon mukaan ikäiselleni naisihmiselle. Mutta peilattuna aiempiin Cooper-tuloksiini ja siihen että en kuitenkaan ole pelkästään löhönnyt sohvalla 1,5 vuotta edellisen Cooperin testin jälkeen, eihän siihen voi tyytyväinenkään olla. Laskin, että syksyinen puolimaratonvauhtini (2.13) tarkoittaisi 12 minuutissa noin 1900 m – luulisi sitä vähän parempaan pystyvän Cooperissa kuin 2268 metriin?

Päätin käydä mittauttamassa hemoglobiinin sydänyhdistyksen terveyspisteessä. Tulokseksi arpoutui 132. Ei katastrofaalinen, ei tosin loistavakaan ja hieman laskusuunnassa taas. Sellainen arvo kuitenkin, joka tuskin selittää Cooper-tulosta ainakaan kokonaan ja jolla tuskin irtoaisi mahdollisuutta jatkoselvittelyihin opiskelijaterveydenhuollosta, koska se on viitearvoissa. Käskettäisiin ehkä syödä rautaa, mitä voin tehdä ilman käskyäkin. Yritän muistaa napata rautanapin ainakin joka toinen päivä nyt jonkin aikaa, ehkä muutaman kuukauden ajan. Edellisellä kerralla elimistö vastasi positiivisesti rautakuuriin, joten niin se tekee luultavasti nytkin.

Lisäksi laitoin pisteen laktoosia sisältävien maitotuotteiden käytölle. Olen viime aikoina huomannut, etten oikein enää kestä laktoosia suuressa määrin. Laktoosi on tietysti osaltaan voinut heikentää raudan imeytymistä pistämällä vatsan ihan sekaisin.

Tämän laktoosia tuorejuuston muodossa sisältävän kakun myötä toivotan hyvää ystävänpäivää!

4.2.2016

Hapenottotestistä numero 1

Hapenottotesti viime perjantaina oli kokemus, jota luultavasti muistelen vielä kiikkustuolissa. En ollut koskaan aiemmin mitään sellaista tehnyt enkä tiennyt ollenkaan, mitä tuleman pitäisi. Juoksumattoa olin kokeillut kerran aikaisemmin elämässäni.

Ensiksi päälleni puettiit valjaat varotoimenpiteenä: jos uuvahtaa kesken testin niin totaalisesti, että jalat lähtevät alta, valjaat jäävät kannattelemaan. Lämmittelin juoksumatolla valjaisiin totutellen kymmenisen minuuttia, nopeutena ensin 7 km/h ja sitten 6,5 km/h. Sain kuulla jälkeenpäin, että mattoa ei ole kalibroitu pitkään aikaan, ja on vahva epäilys, että matto kulkee oikeasti vähän nopeammin kuin pitäisi.

Lämmittelyn jälkeen iskettiin ensimmäisen kerran piikki sormenpäähäni laktaattipitoisuuden mittausta varten. Siinä kohtaa "Häh, miksei tää laite nyt mitannu tätä", ei välttämättä ole kommentti, jonka haluaa kuulla... Onneksi toinen yritys onnistui, samoin kaikki yritykset sen jälkeen.

Kun testin aloittaminen oli lähellä, näytin verinäytteen ottaneelle kaverilleni, kuinka sormestani tihkusi vielä punaista. "Se on kohta sun pienin murhe", sain kuulla. Väittämä osoittautui oikeaksi jo siinä kohtaa, kun naamani eteen viritettiin hengityksen tarkkailemista varten erityinen maski, joka esti nenähengityksen. Myös nielaiseminen muuttui hankalaksi ja korvat menivät lukkoon. Jokseenkin epämukavan puoleista. No, sellaista se on joskus.

Aloitettiin.

7 km/h, 3 min
laktaattipitoisuuden mittaus
8 km/h, 3 min
laktaattipitoisuuden mittaus
9 km/h, 3 min
laktaattipitoisuuden mittaus
10 km/h, 3 min
laktaattipitoisuuden mittaus
11 km/h, 3 min
laktaattipitoisuuden mittaus
12 km/h, 3 min
laktaattipitoisuuden mittaus

Laktaattimittausta varten pysäytettiin juoksumatto hetkeksi. Kelloa ei kuitenkaan pysäytetty missään vaiheessa, joten ainoastaan nopeutta 7 km/h juoksin täydet kolme minuuttia. Nopeus 12 km/h tuntui pahalta, ja jouduin tosissani tsemppaamaan itseni sen loppuun saakka. Heti lopettamisen jälkeen iski pahoinvointi, joka meni onneksi nopeasti ohi, mutta kertonee osaltaan, että parempaan en olisi pystynyt.


Mitä jäi käteen? Toinen korvani kyllä vastaanotti testaajien kertomia arvoja, mutta toinen korva lähetti suurimman osan informaatiotulvasta pois rasittamasta aivosoluja.

No, hapenotto oli noin 45 ml/kg/minuutti, mikä oli testaajien (ja Terveyskirjaston taulukon) mukaan ihan hyvä tavalliselle pulliaiselle. Maksimisyke 192. Testin viimeisen minuutin aikana vedin happea 60 kertaa. Testaajat liikunta-alan ammattilaisina laativat treeniohjelman kaiketi sykkeiden ja laktaattipitoisuuksien perusteella, joten sinällään minun ei testituloksista tarvitse itse paljoa ymmärtääkään.

Ja kyllä, tämä oli hapenottotesti numero yksi. Kolmen kuukauden valmennusjakson jälkeen katsotaan, onko treeni purrut ja tehdään testit uudelleen. I so look forward to wearing that mask again... or not.