Hapenottotesti viime perjantaina oli kokemus, jota luultavasti muistelen vielä kiikkustuolissa. En ollut koskaan aiemmin mitään sellaista tehnyt enkä tiennyt ollenkaan, mitä tuleman pitäisi. Juoksumattoa olin kokeillut kerran aikaisemmin elämässäni.
Ensiksi päälleni puettiit valjaat varotoimenpiteenä: jos uuvahtaa kesken testin niin totaalisesti, että jalat lähtevät alta, valjaat jäävät kannattelemaan. Lämmittelin juoksumatolla valjaisiin totutellen kymmenisen minuuttia, nopeutena ensin 7 km/h ja sitten 6,5 km/h. Sain kuulla jälkeenpäin, että mattoa ei ole kalibroitu pitkään aikaan, ja on vahva epäilys, että matto kulkee oikeasti vähän nopeammin kuin pitäisi.
Lämmittelyn jälkeen iskettiin ensimmäisen kerran piikki sormenpäähäni laktaattipitoisuuden mittausta varten. Siinä kohtaa "Häh, miksei tää laite nyt mitannu tätä", ei välttämättä ole kommentti, jonka haluaa kuulla... Onneksi toinen yritys onnistui, samoin kaikki yritykset sen jälkeen.
Kun testin aloittaminen oli lähellä, näytin verinäytteen ottaneelle kaverilleni, kuinka sormestani tihkusi vielä punaista. "Se on kohta sun pienin murhe", sain kuulla. Väittämä osoittautui oikeaksi jo siinä kohtaa, kun naamani eteen viritettiin hengityksen tarkkailemista varten erityinen maski, joka esti nenähengityksen. Myös nielaiseminen muuttui hankalaksi ja korvat menivät lukkoon. Jokseenkin epämukavan puoleista. No, sellaista se on joskus.
Aloitettiin.
7 km/h, 3 min
laktaattipitoisuuden mittaus
8 km/h, 3 min
laktaattipitoisuuden mittaus
9 km/h, 3 min
laktaattipitoisuuden mittaus
10 km/h, 3 min
laktaattipitoisuuden mittaus
11 km/h, 3 min
laktaattipitoisuuden mittaus
12 km/h, 3 min
laktaattipitoisuuden mittaus
Laktaattimittausta varten pysäytettiin juoksumatto hetkeksi. Kelloa ei kuitenkaan pysäytetty missään vaiheessa, joten ainoastaan nopeutta 7 km/h juoksin täydet kolme minuuttia. Nopeus 12 km/h tuntui pahalta, ja jouduin tosissani tsemppaamaan itseni sen loppuun saakka. Heti lopettamisen jälkeen iski pahoinvointi, joka meni onneksi nopeasti ohi, mutta kertonee osaltaan, että parempaan en olisi pystynyt.
Mitä jäi käteen? Toinen korvani kyllä vastaanotti testaajien kertomia arvoja, mutta toinen korva lähetti suurimman osan informaatiotulvasta pois rasittamasta aivosoluja.
Laktaattimittausta varten pysäytettiin juoksumatto hetkeksi. Kelloa ei kuitenkaan pysäytetty missään vaiheessa, joten ainoastaan nopeutta 7 km/h juoksin täydet kolme minuuttia. Nopeus 12 km/h tuntui pahalta, ja jouduin tosissani tsemppaamaan itseni sen loppuun saakka. Heti lopettamisen jälkeen iski pahoinvointi, joka meni onneksi nopeasti ohi, mutta kertonee osaltaan, että parempaan en olisi pystynyt.
Mitä jäi käteen? Toinen korvani kyllä vastaanotti testaajien kertomia arvoja, mutta toinen korva lähetti suurimman osan informaatiotulvasta pois rasittamasta aivosoluja.
No, hapenotto oli noin 45 ml/kg/minuutti, mikä oli testaajien (ja Terveyskirjaston taulukon) mukaan ihan hyvä tavalliselle pulliaiselle. Maksimisyke 192. Testin viimeisen minuutin aikana vedin happea 60 kertaa. Testaajat liikunta-alan ammattilaisina laativat treeniohjelman kaiketi sykkeiden ja laktaattipitoisuuksien perusteella, joten sinällään minun ei testituloksista tarvitse itse paljoa ymmärtääkään.
Ja kyllä, tämä oli hapenottotesti numero yksi. Kolmen kuukauden valmennusjakson jälkeen katsotaan, onko treeni purrut ja tehdään testit uudelleen. I so look forward to wearing that mask again... or not.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti