Marrasmasennus

Ihan masennuksesta ei ehkä voi puhua, mutta marraskuun loska on välillä vetänyt etenkin lenkkeilyfiiliksen melko matalaksi.

Kenkien ja sukkien kastuminen on kaikkein ärsyttävintä. Olen sovitellut kaupoissa talveen ja loskakeleille paremmin soveltuvia lenkkareita toistaiseksi heikolla menestyksellä – vielä ei ole kävellyt vastaan tossuparia, joka tuntuisi hyvältä. Kapea jalkaterä asettaa omat haasteensa kenkäostoksilla, tosin ehkä on myös sanottava, että kenkiä, joiden hintalapun näkeminen ei ilahduta opiskelijaa, en ole juuri edes sovittanut. Ehkä kuitenkin vielä tärppää.

Myös oikean pukeutumisen merkitys korostuu kylmillä ja märillä ilmoilla. Välillä olen palannut lenkeiltä sormet ja varpaat jäässä, mutta pikkuhiljaa olen taas oppimassa. Opettelua tehostaa BudgetSportista löytämäni täydellinen McKinleyn aluskerrasto yhteishintaan 13 euroa ja risat (josta kiittää paitsi talvilenkkeilevä kroppa myös opiskelijabudjetti).

Kolme ohjetta talvipukeutumiseen? 1) Aluskerros 2) Välikerros 3) Päällyskerros.

Miten muutoin piristää harmaata marraskuuta?

• Musiikilla. Nightwish on ollut nyt itsellä kovassa kuuntelussa. Floor Jansenin laulaessa We are shuddering, before the beautiful voi sulkea silmät ja kuvitella eteensä jotain muuta kuin loskaisen asfaltin.
• Jotta ei tarvitsisi vain kuvitella asioita silmiensä eteen, voi selata vanhoja kesäkuvia tietsikalta (tämän postauksen alempi kuva).
• Kokeilemalla uusia reseptejä. Testasin yhtenä päivänä mustikkapullopuuroa Wellberries-blogin ohjeella, tuli oikein maistuvaa.
• Opiskelun ilo paras ilo! Itse puurran gradun parissa, mutta jos sattuu olemaan jo opinahjonsa taakse jättänyt ihminen, ainahan voi ottaa työn alle vaikka nettikurssin jotain uutta kieltä (tai kerrata vanhoja tuttuja kieliä) www.duolingo.com-sivustolta.
• Tai sitten vain odottamalla marraskuun päättymistä otsa kurtussa.

Terveysmainontaa ennen ja nyt

Luontaistuotteiden, superfoodien ja muiden ihmejauheiden markkinointihehkutuksia tuntuu pursuavan joka tuutista. Aina välillä mietin, miten näitä tuotteita ylistävät tahot kuvittelevat ihmisten tulleen toimeen aikaisemmin, kun lähikaupasta ei olekaan voinut ostaa acai-marjoja tai super-hyper-multi-vahva-plus-monivitamiineja, ja appelsiinitkin ovat olleet vielä muutama vuosikymmen sitten niin harvinaisia, että niitä ostettiin lapsille joululahjoiksi.

Miten väärässä olenkaan ollut. Ihmeitä tekevät tuotteet ja niiden autuaaksijulistus eivät ole uusi juttu, jos vuoden 1908 Helsingin Sanomissa julkaistua mainosta käy yhtään yleistäminen:

Helsingin Sanomat 26.2.1908

Tavallaan ihan loogista. Ihminen varmasti ihannoi ja on aina ihannoinut optimaalista terveyttä. Terveyden vuoksi ollaan valmiita uskomaan houkuttelevia väittämiä ja kokeilemaan hyväksi uskottuja tuotteita. "Syö monipuolisesti, nuku riittävästi ja harrasta liikuntaa" kuulostaa huomattavasti tylsemmältä kuin esimerkiksi tämä:

http://foodin.fi/maca-jauhe-luomu-raaka-250g.html.

Mainittakoon, ettei maca-jauheella ole yhtäkään näyttöön perustuvaa käyttöaihetta (Herbalbase-tietokanta 2015), joten kohtalaisen rohkeita väittämiä tuberkulooseineen ja kaikkineen. Yllättäen tekstissä ei kerrota, mistä väittämät on repäisty.

Vaikka ylle lainattu teksti liikkuu vähintääkin harmaalla alueella, nykyisin terveysväittämiä kuitenkin periaatteessa valvotaan, ja on säädeltyä, saako tuotteessa lukea "nivelkipujen hoitoon", "hyväksi nivelille" vai ei yhtään mitään. Varsinkin epävirallisilla kanavilla näkee kyllä kaikenlaisia väittämiä, joita ei välttämättä kannata niellä sellasinaan. Jos maailma olisi niin yksinkertainen, että banaani alentaisi verenpainetta ja inkivääri olisi maailman tehokkain syöpälääke, olisiko meillä sairauksia? Banaani ja inkivääri eivät ole missään nimessä huonoja syötäviä. Niiden pitäminen ruokavaliossa on osa monipuolisia ravintotottumuksia, ja terveellinen ruokavalio kyllä pienentää monien sairauksien riskiä. On silti harhaanjohtavaa ja väärin sanoa "banaani alentaa verenpainetta".

On olemassa hyviä luontaistuotteita, ja suuri osa superfoodeista on varmasti ravinteikkaita ja siksi hyviä käytettäessä niitä monipuolisen ruokavalion täydentäjinä. Sanottakoon, että käytän itsekin muun muassa chia-siemeniä ja kaakaonibsejä, sillä ne tuovat monipuolisuutta ruokavalioon ihan siinä missä vaikka ruisleipä ja itse tehty mustikkarahkakin.

Yksi asia kannattaa muistaa: jos jokin on liian hyvää ollakseen totta, se ei todennäköisesti ole totta. Jos toisenkin asian haluaa muistaa, kannattaa tiedostaa, ettei kaikkialla maailmassa todellakaan valvota, mitä esimerkiksi luontaistuotteet sisältävät. En välttämättä astuisi luontaistuotekauppaan esimerkiksi Kiinassa, ellen sitten ihan mielenkiinnosta haluaisi kurkistaa, miltä siellä näyttää.

Kaffepannari

Hupsut päähänpistot, nuo elämän suola. Yhtenä iltana tein pannaria ja mietin, millaistakohan tulisi, jos maidon korvaisi jollain muulla, vaikka kahvilla. Tänä aamuna kahvia jäi yli – tilaisuuteni oli tullut.

Suurpiirteinen ohje:

Rikotaan kulhoon kaksi kananmunaa ja lorautetaan sekaan hieman maitoa. Sekoitetaan tähän vuorotellen vehnäjauhoja, kauramannasuurimoita (ei pakollinen) ja jäähtynyttä jämäkahvia, kunnes seos tuntuu sopivan paksuiselta pannaritaikinaksi. Lisätään vielä muutama ruokalusikallinen kaakaojauhetta, maun mukaan sokeria tai hunajaa ja vaniljasokeria. Ja ehkä vielä tilkka maitoa. Annetaan turvota puolisen tuntia. Paistetaan sitten noin puolen pellillisen kokoisessa uunivuoassa, 200-asteessa noin 45 minuuttia.

Nam nam, mokkapalan makuista pannaria.  Taloudessa asuva miespuolinen henkilö kyllä totesi, ettei tavallisten mokkapalojen veroista, mutta itse tykkäsin kovasti.

Käykää luovuttamassa verta

Viime postausta kirjoittaessa tuli mieleen tärkeä asia, joka ansaitsee oman postauksensa. Keskeisin sisältö on otsikossa, mutta siltä varalta etteivät kaikki käänny verenluovuttajiksi käskystä pelkän otsikon perusteella, alla toivottavasti motivoivampaa puhetta.

Minä en voi luovuttaa verta. Kun kerron ihmisille, etten voi, he nyökkäävät ja toteavat, etten varmaankaan paina verenluovutukseen vaadittavaa 50 kiloa.

Nauran ja totean, että painan todellakin 50 kiloa.

Olen kerran käynytkin luovuttamassa verta. Olen käynyt koko prosessin läpi lomakkeiden täyttämisestä hemoglobiinin mittaamiseen ja siihen, kun katselen puoli-istuvasta asennosta veren virtaamista pussiin. Siihen, kun hoitaja käärii sideharsoa käsivarteni ympärilleni ja siihen, kun istun sivummalla kahvittelemassa tyytyväisenä siitä, että uskalsin lähteä verenluovutukseen ensimmäistä kertaa, ihan yksin. Valitettavasti myös siihen, kun saan parin viikon kuluttua kirjeen, jossa kerrotaan vereni olevan kelpaamatonta potilaskäyttöön tietyn ominaisuuden takia. Ei siis sairauden, vaan ominaisuuden.

Mikä oli saanut minut menemään silloin verenluovutukseen? Niihin aikoihin havahduin pitäneeni terveyttä itsestäänselvyytenä ja siihen, ettei se ole sitä. Tajusin,  että minun pitää olla kiitollinen siitä, että olen toistaiseksi saanut välttyä sairauksilta ja onnettomuuksilta. Tunsin olevani velkaa terveydestäni, ja vaikka se velka on niin suuri, ettei sitä voi korvata kokonaan, kiitollisuuttaan voi osoittaa auttamalla niitä, jotka eivät ole saaneet olla terveyden suhteen yhtä onnekkaita.

Harmitti, että se velka jäi lyhentämättä. Olin käynyt vuodattamassa verta vain biojätteeseen dumpattavaksi, enkä pystynytkään auttamaan ketään verensiirtoa tarvitsevaa. Harmitti myös tunne, etten kelpaa minnekään – en edes verenluovuttajaksi veripalvelun "kuka tahansa voi olla sankari" -tyyppisistä mainoslauseista huolimatta. Myöhemmin sain kyllä kuulla, että verenluovutukseen kelpaamaton veri ei ilmeisesti yleensä joudu biojätteeseen, vaan esim. yliopistoille tutkimuskäyttöön, mikä tuntui lohdulliselta. Ehkä kelvottomasta verestäni oli sittenkin edes jotain hyötyä.

Käykää te, jotka pystytte, luovuttamassa verta. "Miksi en menisi" -tekosyitä on helppo keksiä, mutta kannattaa miettiä, onko yksikään niistä oikea syy jättää auttamatta verta tarvitsevia potilaita.

"Urheilen, en halua hemoglobiini laskevan veren menetyksen myötä." Jos tähtäimessä ei ole Rio de Janeiron olympiakisat, verenluovutuksesta tuskin on mainittavaa haittaa. Veren menettäminen itse asiassa kiihdyttää punasolujen tuotantoa. Lisäksi verenluovutuksen yhteydessä saa tietää oman hemoglobiiniarvon, jonka perusteella voi arvioida veripalvelun hoitajan kanssa, olisiko paikallaan ottaa lyhyt rautakuuri (tai jopa ruveta selvittelemään omia veriarvoja tarkemmin). Ainakin pari vuotta sitten nuorille naisille annettiin verenluovutuksesta mukaan 30 tabletin pakkaus rautaa.

"Yäk, olen neulakammoinen." Harva ihminen on niin neulakammoinen enää silloin, jos joutuu itse sairaalaan saamaan verensiirtoa, ettei suostuisi ottamaan piikkiä lihaansa. Voisiko neulakammon voittaa hetkeksi myös toisen ihmisen takia?

En halua syyllistää ketään, joka ei käy luovuttamassa verta vaikka voisi, vaan kannustaa ajattelemaan: voisiko sinusta olla siihen sittenkin?
 

Se on sen arvoista.
Täällä voi testata alustavasti, sopiiko verenluovuttajaksi.