Heräsin ennen seitsemää keittämään kaurapuuroa. Puuronsyönnin lisäksi aamu kului juoden vettä, venytellen, verrytellen ja liimaillen jalkoihin rakkolaastareita. Lähtö oli muutaman kilometrin päästä asuinpaikastani, ja koska olin hakenut numerolapun jo edellisenä päivänä, päätin jo etukäteen, että lähden pyöräilemään kisapaikalle noin puolta tuntia ennen lähtöä. Samalla sain kevyen lämmittelyn: en halunnut rasittaa lonkkaani juoksuaskelilla jo ennen varsinaista juoksua. Tiesin sen kipeytyvän kuitenkin matkan aikana.
Säätiedotus oli luvannut tuulta ja sadetta. Minä olin sonnustautunut pitkiin trikoisiin, toppiin ja takkiin. Virhe! Katselin jo lähdössä huolestuneena ympärilleni: lähes kaikilla muilla oli lyhythihaiset tai hihattomat paidat. En ehtinyt enää muuttaa omaa vaatetustani, tai olisin, mutta sitten olisin missannut lähdön. En tosin tiedä, miten paljon siinä olisi hävinnyt, lähdössä kun kuitenkin oli ruuhka ja jänikset karkasivat joka tapauksessa tavoittamattomiin, jopa 2.15-jänikset. Mietin ensimmäisten kilometrien aikana, juoksenko liian hiljaa. Viiden kilometrin kohdalla vierelläni juokseva vastasi äänettömiin epäilyihini katsomalla ranteessaan olevaa kelloa ja toteamalla ääneen: "Viisi kilometriä, puoli tuntia." No hupsista. Ehkä sittenkin etenin omaan tasooni nähden aika kovaakin kyytiä. Liiankin kovaa. Aloin vakavasti harkita oman ranteeseen kiinnitettävän kellomaisen härvelin hankkimista.
Jo kuudessa kilometrissä lonkkaan alkoi muodostua pieniä tuntemuksia, mistä huolestuin. Aloin aavistaa, että matkasta voisi pahimmillaan tulla melkoinen tuskien taival, joka on viisaampaa keskeyttää. Pian näiden ajatusten jälkeen kuitenkin saavutin 2.15-jänikset, ja noin kymmeneen kilometriin juoksu sujui melko mukavasti. Kahdentoista kilometrin kohdalla sitten iskivät mahakrampit lujaa. Olinko juonut liian vähän? Toisaalta tuntui kuin mahan sisältö olisi hölskynyt, enkä uskaltanut juoda kuin suullisen kullakin juomapisteellä.
Tiesin juoksevani loppukilometrejä hitaammin kuin alkukilometrejä. Tajusin tämän paitsi omista tuntemuksista myös siitä, että juoksijoita lappasi ohi enemmän mitä itse ohittelin edessä näkyviä selkiä. Kahdeksassatoista kilometrissä meno alkoi tuntua aika epämukavalta, mutta olin iloinen, että lonkkatuntemus ei ollut pahentunut siitä kuuden kilometrin tilanteesta matkan aikana. Luovutin välillä ylämäissä vaihtamalla juosten etenemisen kävelyyn. Kyltin "500 m maaliin" kohdalla nauratti ja hävetti: ihmiset kannustivat, ja minä en jaksanut juosta vaan kävelin pienetkin mäennyppylät. Joten kuten sain juostua viimeiset 500 m, pyyhältäen enemmän tai vähemmän vauhdikkaasti 2.15-jänisten ohi.
Nettoaikani tämän vuoden puolikkaalla oli 2.13.24.
 |
| Osallistujamitali, mukava muisto. |
Olen aikaan tyytyväinen, kaiken jälkeen. Ja tiedän, että tulos ei ole maksimini, vaan pystyn parantamaan vielä reilusti. Se jos mikä antaa motivaatiota tuleville lenkeille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti